Vuoden
2009 alusta alkaen teuraaksi vietävällä hevosella tulee olla mukana
passin tai rekisteritodistuksen lisäksi lähettäjätallin vastuuhenkilön
allekirjoituksella varustettu täytetty ketjuinformaatioselvityslomake.
Lomake sisältää hevosen lääkitystiedot varoaikaisten lääkkeiden osalta
viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Lähettäjätallin tulee lisäksi
ilmoittautua kotikuntaansa alkutuotannon toimijaksi.
Ilmoittautumislomakkeeseen tulee liittää omavalvonnan kuvaus.
Ilman näitä tarvittavia papereita ja toimia teurastamo ei voi hevosta teurastaa.
Lomakkeiden
kysymykset ovat Suomen Hippoksen ja Eviran yhdessä juuri hevosia varten
muokkaamia. Ketjuinformaatiolomakkeessa kysyttävät tiedot tarvitaan
siksi, että elintarvikeketjua pitää pystyä valvomaan alusta loppuun
asti. Näin pyritään ennaltaehkäisemään tai ainakin hallitsemaan
tarttuvia tauteja ja niistä syntyviä vahinkoja.
Lääkekirjanpito
on ravihevosten valmentajille tuttua doping-määräysten myötä.
Samantapainen kaikkien lääkitysten ja muidenkin toimenpiteiden
systemaattinen ylöskirjaaminen on erittäin suositeltavaa kaikkien
hevosten kohdalla. Ketjuinformaatiokaavakkeessa lääkitykselle on varattu
kolme riviä. Näille tulee merkitä kaikki hevosen varoajalliset
lääkitykset viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Jos lääkityksiä on
enemmän, lomakkeen oheen voi liittää kopion lääkityskirjanpidosta.
Alkutuotannon
toimijaksi rekisteröityminen vaatii oman lomakkeensa täyttämistä sekä
siihen liitettävän omavalvontaselvityksen tekemistä ja toimittamista
kuntaan. Ketjuinformaatioselvityslomakkeessa tulee olla lähettäjätallin
vastuuhenkilön allekirjoitus, joten lomakkeet kannattaa täyttää ajoissa
valmiiksi.
Ketjuinformaatioselvityksen tekeminen ja alkutuotannon
toimijaksi rekisteröityminen vaativat omistajalta ja tallinpitäjältä
hiukan paneutumista, mutta sen myötä turvataan hevosten
teurastusmahdollisuus. Jos selvitystä ei tehtäisi, hevosen liha ei
kelpaisi elintarvikkeeksi.
Alkutuotannon toimijaksi ilmoittautuminen, Hippoksen sivut.
Lisätietoja http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/alkutuotanto/
Hippoksen lista hevosia vastaanottavista teurastamoista.

