Teurashanke

 

Teurashanke on päättynyt vuoden 2008 loputtua!

 

Pohjois-Savon Hevosjalostusliitto ry kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja hankkeeseen osallistuneita onnistuneesta hankkeesta!

Hankkeen kautta teurastamoon päätyi yhteensä 141 hevosta Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueelta.

 

Hankkeen päätyttyäkin Pohjois-Savon alueella Ravitalli Tuomas Pakkanen jatkaa teurashevosten vientiä teurastamolle. Palvelu on maksullinen. Lisätietoja Tuomas Pakkanen 050-3311128


Teurashanke ja sen toteutustapa

Hankkeen alueella toimivat hevosjalostusliitot ottavat vastaan ilmoituksia teuraaksi menevistä hevosista ja hoitavat hevosten kuljetukset teurastamoille.
 
Hevosjalostusliitot tekevät sopimukset paikallisesti kuljetusyrittäjien kanssa ja sopivat kuljettajien kanssa päivät, milloin teuraskuljetukset lähtevät kohti teurastamoa ja toimivat näin linkkinä hevosenomistajien ja teurastamoiden välillä.

Mahdollista on järjestää myös hevosjalostusliiton alueelle tallipaikkoja, joihin omistajat tuovat teuraaksi ilmoitetut hevoset esimerkiksi kuljetusta edeltävänä iltana.

   
Palvelu on hevosenomistajalle maksuton.
Hevosenomistaja saa hevosestaan teurastilityksen teurastamolta.
     
Pohjois-Savon Hevosjalostusliitossa hevostenomistajien tulee tehdä ilmoitukset toiminnanjohtaja Hannu Ala-Korvelle puh. 044-0375363



Hankkeen tausta

Pohjois-Savon Hevosjalostusliitto ry yhteistyössä Pohjois-Karjalan ja Mikkelin Hevosjalostusliiton, sekä Suomen Hevostietokeskus ry:n kanssa käynnistää kevään aikana hevosten teuraskuljetushankkeen.

Hankkeen tarkoituksena ja tavoitteena on pienentää hevosten loppusijoitusongelmaa teurastusmahdollisuuksia parantamalla Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla, joilta on pitkät kuljetus matkat teurastamoille. Hanke kestää vuoden 2008 loppuun saakka. Hanke on Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueiden välinen ja rahoitus hankkeeseen saadaan Pohjois-Savon työvoima- ja elinkeinokeskuksen kautta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.


Hankkeen tarve ja taustat

Hanke perustuu Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistioon (MMM 207:17) ”Selvitys eri vaihtoehdoista hevosen teurastamisen järjestämiseksi”.


Hevosten loppusijoitus on ongelmallista ja hevosten teurastuksen lisääminen olisikin tärkein keino hevosten loppusijoituksen hoitamiseksi. Teurastus asianmukaisessa teurastamossa, jossa hevosta käsitellään asianmukaisesti ja teurastus suoritetaan nopeasti on hevoselle hyvä lopetusvaihtoehto. Vaikeudet hevosten teurastuksessa ja ruhon loppusijoituksen kalleus ovat joissakin tapauksessa johtaneet siihen, että vanhoja ja osin sairaitakin hevosia kierrätetään omistajalta toiselle. Tästä on muodostumassa eläinsuojelullinen ongelma.


Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on parantaa hevosten teurastusmahdollisuuksia kuljetusjärjestelyillä Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Mikkelin alueella. Tavoitteena on lisätä alueen teuraaksi päätyvien hevosten määrää. Hankkeen tavoitteena on välillisesti myös vähentää eläinsuojelullisia ongelmia ja näin parantaa hevosten hyvinvointia. Hanke vaikuttaa myös positiivisesti hevoskasvatukseen, sillä teurastetut hevoset vapauttavat hevospaikkoja nuorille hevosille.

Lisätietoja ja yksityiskohtia hankkeesta antavat hanketta järjestävät hevosjalostusliitot.


 Etusivu     Takaisin     Tulosta