Varsan esittäminen näyttelyssä

Tällä sivulla on havainnollistettu kuvin näyttelypäivän kulkua. Varsaa on syytä totuttaa etukäteen näyttelypaikalla suoritettaviin tehtäviin kotona harjoittelemalla.





Näyttelypaikalla varsan säkä- ja lautaskorkeus mitataan, sen hampaat ja kaviot tarkastetaan ja orivarsoilta tutkitaan lisäksi kivesten laskeutuminen.

Mittauksen ja tarkastuksen ajan varsan tulee seistä paikoillaan.

Tarkastusten jälkeen varsa viedään näyttelylautakunnan eteen ja arvostelu aloitetaan askellajien arvioinnilla.




Varsan liikkeitä esitetään käynnissä ja ravissa. Lautakunta tarkastelee liikkeitä takaa, sivulta ja edestä. Askellajien esittämiseen kannattaa varata hyvät jalkineet, jotta pystyy juoksemaan varsan vierellä riittävän nopeasti ja liikkeet tulevat esille.




Askellajien jälkeen arvostellaan varsan rakenne. Varsa tulee opettaa seisomaan niin, että sen ulkojalat ovat sisimpinä, kuten kuvassa. Lautakunnan tarkastellessa varsan etujalkoja, tulee esittäjän siirtyä varsan vasemmalle puolelle.




Varsat palkitaan luokan päätteeksi, jolloin ne tuodaan riviin yleisön eteen. Varsan pisteet ja sanallinen lausunto luetaan ääneen.

Varsa palkitaan ruusukkeella ja hyvin menestyneet saavat tuotepalkinnon.

Lisäksi Suomen Hippos maksaa näyttelykautta seuraavana vuonna rahapalkinnon kaikille vähintään II palkinnon saaneille varsoille.







 Etusivu     Takaisin     Tulosta